Tommi Kovanen HIFK:hon - HIFK Fan Club

Tommi Kovanen HIFK:hon

19.12.2010 14:54

HIFK tiedotti tänään tehneensä sopimuksen Tommi Kovasen kanssa. Puolustajan sopimus kattaa loppukauden.

35-vuotias Kovanen on KalPan kasvatti. Vuonna 1993 alkaneella SM-liigaurallaan pieksämäkeläinen on edustanut peräti kuutta seuraa. Edellisen kerran mies edusti HIFK:ta puolentoista kauden ajan vuosina 2007-08. Hän siirtyi joukkueeseen tammikuussa 2007 riitaannuttuaan silloisen seuransa JYPin kanssa.

HIFK:sta Kovanen siirtyi kahden vuoden sopimuksella Rauman Lukkoon, jossa teki viime kaudella piste-ennätyksensä. Loukkaantumisista huolimatta 50 ottelua pelannut hän teki pisteet 9+21=30.

Viime kesänä puolustaja harjoitteli Mikkelin Jukureiden Mestis-joukkueen kanssa, mutta siirtyi syyskuun alussa auttamaan loukkaantumisista kärsivää Jokeri-puolustusta. Kovanen pelasi kolmessa harjoitusottelussa, mutta palasi joukkueen vahvuuteen 19.9. Antti-Jussi Niemen loukkaannuttua. Kovanen pelasi 17 liigaottelua tehden pisteet 2+9=11 ollen joukkueen parhaimmistoa, mutta toimitusjohtajan Jarmo Kekäläisen mukaan Jokerit ei pystynyt tarjoamaan koko kauden kattavaa sopimusta.

Kuva © Samuli Seila
(2883)

Jääkiekko

HIFK - KalPa

25.10.2017 klo 18:30
Helsingin Jäähalli

Naisten käsipallo

GrIFK - HIFK

25.10.2017 klo 19:00
Kauniaisten Palloiluhalli

Jääkiekko

Ässät - HIFK

28.10.2017 klo 14:00
» Lisätiedot
Lokakuu 2017
Ma Ti Ke To Pe La Su
1
2 3 4 5 6 7 8
9 10 11 12 13 14 15
16 17 18 19 20 21 22
23 24 25 26 27 28 29
Copyright © hifkfans.com - Logot Copyright © HIFK - Valokuvat Copyright © Marko Hannula, Samuli Seila & HIFK Fan Club Ulkoasu & Tekninen toteutus: Samuli Seila & HIFK Fan Club - Tuotanto: HIFK Fan Club