Mika Norja HIFK:hon, Juuso Riksman loukkaantui - HIFK Fan Club

Mika Norja HIFK:hon, Juuso Riksman loukkaantui

07.09.2011 12:18

HIFK tiedotti tänään tehneensä vuoden sopimuksen Mika Norjan kanssa. 26-vuotias Lohjalla syntynyt maalivahti oli jo viime kaudella joukkueen kakkosmaalivahtina viidessä ottelussa Juuso Riksmanin ollessa loukkaantuneena. Norjan hankinta tuli ajankohtaiseksi Riksmanin loukattua jälleen selkänsä harjoitusottelussa Vienna Capitalsia vastaan.

“Olemme olleet aikeissa palkata kolmosmaalivahdin joukkueeseemme jo jonkin aikaa ja tilanne ratkesi sopivasti samaan aikaan, kun Juuso Riksman loukkaantui”, sanoo HIFK:n urheilujohtaja Tom Nybondas joukkueen verkkosivuilla.

Viime kaudella Mestiksessä Kiekko-Vantaan maalilla pelannut Mika Norja oli sarjan viidenneksi paras maalivahti torjuntaprosentilla 92,21 ja päästettyjen maalien keskiarvolla 2,58. Hän teki toukokuussa 1+1-vuotisen sopimuksen SM-liigassa pelaavan Espoo Bluesin kanssa, mutta sopimus purettiin elokuun loppuun kestäneen koeajan puitteissa.
(4299)

Miesten jääkiekko

Kärpät - HIFK

23.11.2018 klo 18:30
Oulun Energia -Areena

Salibandy

LoSB - HIFK

23.11.2018 klo 18:30
Tennarin Palloiluhalli, Lohja

Jääkiekko

Lähtöselvitys Megamatkalle

01.12.2018 klo 11:00
� Lis�tiedot

Jääkiekko

MEGAMATKA Tappara-HIFK

01.12.2018 klo 13:00
� Lis�tiedot
Marraskuu 2018
Ma Ti Ke To Pe La Su
1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30
Copyright � hifkfans.com - Logot Copyright � HIFK - Valokuvat Copyright � Marko Hannula, Samuli Seila & HIFK Fan Club Ulkoasu & Tekninen toteutus: Samuli Seila & HIFK Fan Club - Tuotanto: HIFK Fan Club