HIFK:n tilikauden 1.5.2011-30.4.2012 tulos voitollinen - HIFK Fan Club

HIFK:n tilikauden 1.5.2011-30.4.2012 tulos voitollinen

18.06.2012 18:25

Oy HIFK-Hockey Ab:n Varsinainen Yhtiökokous pidettiin 18.6.2012 Helsingissä. Yhtiö teki kolmannen peräkkäisen voitollisen tuloksen ja kirjasi reilun 10,1 miljoonan liikevaihdosta 958924 € voiton ennen veroja. Tilikauden voitto verojen jälkeen oli 876212 €. Yhtiökokous päätti jakaa osinkoa 114500 € ja siirtää loput 761712 € vahvistamaan yhtiön tulevaisuuden rakentamista.

– IFK:n kohtuullisesta tuloksesta kiitos kuuluu upeille kannattajillemme, katsojaluvut olivat SM-liigahistoriamme parhaat. Haluan kiittää myös koko muun IFK-perheen puolesta yhteistyökumppaneitamme pitkäjänteisestä ja tuloksellisesta yhteistyöstä. Mainittakoon lisäksi, että Olympiastadionilla pelatun Talviklassikon osuus niin liikevaihdon kasvuun kuin tulokseenkin oli merkittävä, kertoo toimitusjohtaja Jukka Valtanen.

Yhtiön hallitukseen valittiin uudelleen Leo-Dan Bensky, Timo Everi, Jaakko Marttinen, Alexander Lindholm ja Kaj Swanljung. Järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi puheenjohtajaksi Timo Everin.

– Tyytyväisyys IFK:n tilivuoteen tulee kaukalossa saavutettujen tulosten kautta. Näiltä osin pettymys lienee mieto sana käytettäväksi. Sitä suurempi on syy kiittää muuta organisaatiota valtavasta työstä ja onnitella taloudellisen saavutuksen johdosta. IFK:n tulevaisuus on jälleen askeleen vakaammalla pohjalla, summaa hallituksen puheenjohtaja Timo Everi.

Yhtiön tunnuslukuja2011-20122010-20112009-2010
Liikevaihto (k€)1014186587076
Liikevoitto (k€)902800528
Liikevoittoprosentti8,78,97,3
Taseen loppusumma (k€)731650652931
Omavaraisuusaste71,3 %66,7 %59,2 %

(2836)

Jääkiekko

HIFK - KalPa

25.10.2017 klo 18:30
Helsingin Jäähalli

Naisten käsipallo

GrIFK - HIFK

25.10.2017 klo 19:00
Kauniaisten Palloiluhalli

Jääkiekko

Ässät - HIFK

28.10.2017 klo 14:00
» Lisätiedot
Lokakuu 2017
Ma Ti Ke To Pe La Su
1
2 3 4 5 6 7 8
9 10 11 12 13 14 15
16 17 18 19 20 21 22
23 24 25 26 27 28 29
Copyright © hifkfans.com - Logot Copyright © HIFK - Valokuvat Copyright © Marko Hannula, Samuli Seila & HIFK Fan Club Ulkoasu & Tekninen toteutus: Samuli Seila & HIFK Fan Club - Tuotanto: HIFK Fan Club