Marcus Högström HIFK:hon - HIFK Fan Club

Marcus Högström HIFK:hon

28.11.2016 11:27

HIFK on tehnyt vuodenvaihteeseen kestävän sopimuksen Marcus Högströmin kanssa. Vasemmalta laukova, kookas ruotsalaispuolustaja pelasi alkukaudella KHL:ssa Moskovan Spartakissa 30 ottelua tehoilla 1+7=8, mutta näytöt eivät riittäneet venäläisseuralle.

– Teimme Högströmin kanssa sopimuksen, koska meillä on tällä hetkellä muutama loukkaantuminen ja olemme ottaneet huomioon myös sen, että Miro Heiskanen saattaa saada kutsun 20-vuotiaiden MM-leirille ja -kisoihin, kommentoi IFK:n urheilujohtaja Tom Nybondas.

27-vuotias Högströmn on kotoisin Svegistä, Pohjois-Ruotsista. Häntä luonnehditaan kiekolliseksi puolustajaksi, jolla hyvä pelikäsitys ja kova laukaus. Hän oli viime kaudella Djurgårdens IF:n puolustajien pistepörssissä toinen tehtyään 50 ottelussa pisteet 8+20. Hän voitti puolustajien syöttöpörssin ja oli joukkueen tehotilaston kolmas lukemalla +12. Edellisellä kaudella hän voitti joukkueen puolustajien pistepörssin. 53 ottelussa syntyivät pisteet 6+13=19.

Ruotsalainen sanomalehti Expressen kertoo, että Högström palaa vuodenvaihteessa takaisin Djurgårdeniin kevääseen 2019 kestävällä sopimuksella.
(1236)

Jalkapallo

HIFK - EIF

21.07.2018 klo 17:00
Telia 5G Areena

Jääkiekko

Tampere Cup

11.08.2018 klo 11:00
» Lisätiedot
Heinäkuu 2018
Ma Ti Ke To Pe La Su
1
2 3 4 5 6 7 8
9 10 11 12 13 14 15
16 17 18 19 20 21 22
23 24 25 26 27 28 29
Copyright © hifkfans.com - Logot Copyright © HIFK - Valokuvat Copyright © Marko Hannula, Samuli Seila & HIFK Fan Club Ulkoasu & Tekninen toteutus: Samuli Seila & HIFK Fan Club - Tuotanto: HIFK Fan Club